Jasmiini Peuramäki Pasmiinin takana

Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, personal trainingia, erilaisia rentoutusmenetelmiä sekä terapeuttista sidontaa yhdistettynä valmennuskokonaisuudeksi.

Suoritin elämääni ja miellytin elääkseni, kunnes myrkyllinen parisuhde vei viimeisetkin rippeet minusta. Hukutin elämäni liialliseen tekemiseen ja paloin loppuun. Siitä alkoi muutosprosessi, joka pakotti laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Kokemani kautta olen oppinut, että vaikka ympäristö muuttuisi, mikään ei muutu, jos ei muuta ensin itseään. Haluan auttaa sinua löytämään arvostuksesi itseäsi kohtaan, opettaa tunnistamaan rajasi sekä vahvistamaan omaa voimaasi, kohti parempaa versiota itsestäsi.

Entisenä kilpaurheilijana ja suorittajana jouduin rakentamaan täysin uuden version itsestäni. Opettelin hyväksymään ja rakastamaan itseäni sekä olemaan onnellinen pienistä asioista ja liikuttamaan kehoani lempeästi.

Kokemani kautta osaan kohdata asiakkaani inhimillisesti ja yksilöinä, vastoinkäymiset ja haasteet kuuluvat elämään, mutta ne eivät ole ihmisyyden mittari.

Olen kouluttautunut laaja-alaisesti samalla itseäni etsien. Aloitin matkani voimisteluvalmentajasta a la carte kokiksi ja tarjoilijaksi, joidenka jälkeen päädyin opiskelemaan ammattikorkeakouluun matkailualan restonomiksi. Yritysmaailmassa huviloiden vuokrauksesta b2b customer specialistiksi ja sieltä taas kouluttautumaan viimeisimpiin aloihin, joita tällä hetkellä toteutan, eli personal traineriksi ja ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.

Vapaa-ajallani boulderoin, harrastan tankotanssia, ulkoilen ja pyöräilen. Tutkin jatkuvasti ihmisyyttä ja erilaisia tapoja toteuttaa itseään ja toisaalta rentoutua. Rakkaasta harrastuksesta, shibarista, tuli myös osa työtäni terapeuttisena sitojana, johon opin olen saanut alan pioneereiltä.

Seuraavat valmennuset alkavat keväällä 2024 Helsingissä, Turussa ja Tampereella, kun ryhmät täyttyvät. Valmennus on tarkoitettu sinulle, jos olet valmis tekemään töitä itsesi eteen.

Jos haluat saada muutosta elämääsi ja olet valmis ottamaan askeleita sen eteen, Kutsun sinut lämpimästi mukaa matkalle!

Lähtötilanteesi voi olla millainen tahansa, riittää että osallistut avoimena ja uteliaana tutkimusmatkalle itsesi kanssa. Ei tietämisen tilasta käsin pystyt parhaiten tutustumaan kehoosi ja rakastumaan itseesi. Rakkaus voi olla ensirakkautta tai sitten uuden roihun sytyttämistä, pääasia on että koet olevasi valmis, ottamaan aikaa itsellesi.

  • Valmennuksen tarkoitus ei ole tuputtaa päätäsi solmuun, VAAN lisätä tilaa ja rauhaa arkeesi.
  • Ryhmätapaamisista saat tallenteen tai muistion, jolloin kaikkea ei tarvitse muistaa ulkoa.
  • Sopivassa suhteessa tekemistä, olemista ja oivalluksia.

Oletko valmis lähtemään elämäsi itserakkaus matkalle varaa nyt aika puhelinkartoitukseen tästä.

Jos valmennus ei ole sinulle nyt ajankohtainen, niin alla tietoa muista palveluistani

Lisä höysteenä jokaisen palvelun alla yksi fakta minusta.

RATKAISUKESKEINEN LYHYTTERAPIA

Etsin jatkuvasti uusia harjoitusasiakkaita, jotta voin kehittyä paremmaksi terapeutiksi. Tähän asti keskimäärin kahdeksannella kerralla asiakkaiden ongelmat ovat ”loppuneet” tai vähintään huomattavasti helpottaneet. Kuitenkin tapaamisia voi olla juuri niin paljon, kuin sinä koet tarpeelliseksi.

Min. 3 tapaamista 45€ / 45 min.

Hauska fakta minusta: Lempi herkkujani ovat oliivit ja luen ravintolassa menún aina lopusta alkuun. Pitää tietää onko jotain hyvää, mille jättää tilaa.

PERSONAL TRAINING - VALMENNUS

Onko niska jumissa ja liikkuvuus hukassa vai kaipaatko treenineuvoja. Valmennan perus arkiliikunnasta ja kehonhuollosta aina ketterään akrobaattiseen kehonpainoharjoitteluun asti. Treenataan ulkona tai sisällä tavoitteistasi riippuen. Teen myös ruokavaliosuunnittelua.

Min. 5 kerran valmennus 550€ mahdollisuus maksaa osissa!

Minulle lempiasiakkaita ovat ne, jotka jo ensi henkäyksen aikana kertovat vihaavansa liikuntaa, mutta haluavat oppia pitämään siitä!

TERAPEUTTINEN SIDONTA (SHIBARI)

Tämä alkaakin faktalla: Luulin ekaa kertaa sidontakurssille astellessani, että tästä tulee jotain kivaa ”makuuhuoneen puolelle”. Mutta toisin kävi. Sidonnan äärimmäisen rentouttava vaikutus yllätti minut täysin. Levollisuus ja rauha, joka sidonnasta tuli, oli kerrassaan vaikuttava. Kuin olisi yhdistänyt hieronnan, saunan, avannon, meditaation, energiahoidon ja painopeiton yhteisvaikutukset. Sidonnan jälkeen nukuin 3 tunnin päiväunet ja yhtäsoittoa yöllä 15 tuntia. WOW!

Terapeuttinen sidonta sis. alku- ja loppukeskustelu 222€ kesto noin 1,5 - 2 tuntia.

RUMPURENTOUTUS

Lähde äänimatkalle ohjauksessani. Kehomme on noin 70% vettä, jolloin rummun matala värähtely vie sinut ihanaan rentouden tilaan hetkessä. Matkalla on mukana rummun lisäksi sadekeppi ja koshi-kellot sekä ohjaamani rentoutus. Rumpurentoutus mm. laskee sykettä ja verenpainetta, rauhoittaa, parantaa unenlaatua ja auttaa lievittämään stressiä.

Rentoutus 120€ / 60min, toteutan näitä myös pareille ja ryhmille. Kysy tarjous.

Fakta: Olen syntynyt tähän maailmaan tyylikkäästi keskellä metsää olevassa pirtissä uima-altaaseen.

KUINKA KOHTAAN ASIAKKAAN

Tulen monenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja kohtaan jokaisen yksilönä. Olen tänä vuonna tutustunut arviolta yli 500 uuteen ihmiseen. Valitettavasti laskutoimenpide oli haastava tehdä tarkasti. Tämä on siis karkea arvio.

Kohtaan jokaisen yksilönä, eikä sillä ole merkitystä, että mistä taustasta tulet. Ainoa mikä merkitsee, on tämä hetki ja miten toimimme tästä eteenpäin.

Fakta: Olen valmentanut aikuisia, nuoria ja lapsia jo 13 vuotiaasta lähtien. Paljon olen yli 15 vuoden valmennusurani aikana ehtinyt oppimaan, kasvamaan ja muuttumaan.

RYHMÄT JA YRITYKSET

Juhlat tai muu tapahtuma tulossa yritykselle? Taivun moneen juontajan roolista, viihdyttävään ja informatiiviseen hyvinvointi-teemaiseen luentoon tai ohjaukseen.

Ystäväporukalla tai muulla ryhmällä poltttarit tai synttärit tulossa? Voin ilmestyä veikeänä kaupunkishamaanina. Sisältö voi olla nauruhermoja kutkutteleva tai stressikehoa palauttava yhdistelmä osaamistani.

Kysy rohkeasti tarjousta!

Fakta: Tänä vuonna painin synttäreilläni kermakakussa.

Minulle tärkeitä palautumisen keinoja

Tai ainakin muutama niistä. :) Kaikki mitä käytän asiakastyössä, ovat asioita, joita hyödynnän aktiivisesti omassa arjessani. Kuitenkin vaihtelevalla menestyksellä.

Neurovizr -laitteen avulla olen saanut palautumiseni uudelle tasolle

Neurovizr -laitteen avulla olen saanut palautumiseni uudelle tasolle

Palautuminen ja rentoutuminen minulle on välillä kovin haastavaa. Tällöin helpottaa, kun on ympärillä huikeita keksintöjä, joilla voi luoda riittävän ”ärsykkeen”, joka auttaa pysähtymään.

Avanto ja vesi elementtinä on minulle henkireikä.. tai vesireikä? :D

Avanto ja vesi elementtinä on minulle henkireikä.. tai vesireikä? :D

Mitä tästä sen enempää kertoisi. Mielettömän ihana ja rentouttava harrastus, joka ollut elämässäni jo aina nuoresta asti. Harrastus tosin kannattaa aloittaa rauhallisesti. Helppo tapa on aloittaa, että aamuisin kastelee kasvonsa kylmällä vedellä.

Hassuttelu ja liikkuminen

Hassuttelu ja liikkuminen

Luova, keholähtöinen liike on parasta terapiaa jumiutuneisiin tunteisiin. Sama liike auttaa myös jumiutuneen istumatyöläisen ajatuksenjuoksuun sekä verenkiertoon. Huumori ja hassuttelu tuntuu olevan nyky suoritusyhteiskunnassa katoava luonnonvara. Sanonta, nauru pidentää ikää on erittäin osuva sanonta.

Luonto rauhoittaa tutkitusti mieltä

Luonto rauhoittaa tutkitusti mieltä

Retkeily, patikointi, lumilautailu tai mikä tahansa. Luonnossa on ihanaa ja mieli ja hälinä rauhoittuu aina, kun pääsee luonnon syliin.

Haluatko oppia tuntemaan kehosi, parantamaan elämän laatua sekä saamaan enemmän itsevarmuutta 12 viikon sisällä?